
Hypnoterapia auttaa hammashoitopelkoon
Hammashoitopelko on todellinen tunne, pelko siinä missä muutkin pelot, eikä sitä tarvitse hävetä. Pelon kanssa voi oppia toimimaan uudella, itselle paremmalla tavalla, ja avun hakeminen on tärkeä askel kohti miellyttävämpää tai ainakin siedettävämpää hammashoitoa.
Pelon kanssa ei tarvitse pärjätä yksin!
Hammashoito voi herättää monenlaisia tunteita ja ajatuksia. Toisille jo hammaslääkäriajan varaaminen saattaa tuntua ahdistavalta, jännittävältä tai pelottavalta. Aiemmat kokemukset on ehkä jääneet mieleen epämiellyttävinä tai sietämättöminä, ajatus kivusta voi olla huolestuttava ja pelottava, tai on ehkä tunne hoitotuolissa jumissa olosta, toisen armoille asettautumisesta, suun täyttymisestä vedestä ja hammashoitovälineistä, hengittämisen vaikeudesta ja ettei voi vaikuttaa itse tilanteeseen ja tapahtumiin millään tavalla. Ensimmäinen tärkeä askel on ymmärtää, että pelon kanssa ei tarvitse jäädä yksin, ei tarvitse pärjätä yksin. Pelolle parasta vastalääkettä on puhua siitä ääneen ja rehellisesti, ja suunnitella ammattilaisen kanssa juuri sinulle sopivat toimintatavat. Sinä olet itsesi ja tilanteesi paras asiantuntija ja hammashoidon suorittaja oman alansa asiantuntija. Yhteistyöllä pääsee molempia parhaalla mahdollisella tavalla palvelevaan lopputulokseen. Hypnoterapeuttina, hammaslääkärinä ja myös säännöllisesti potilaan paikalla istuvana tunnen laajasti hammashoidon tilanteita ja toimintatapoja. Olen työskennellyt pelkäävien potilaiden kanssa molemmissa rooleissa onnistuneesti. Siksi tiedän, että voin auttaa sinua hypnoterapian keinoilla kohti miellyttävämpää ja siedettävämpää hammashoitokokemusta jo siinä vaiheessa, kun pohdit hammashoitoajan varaamista.
Ota ensimmäinen askel kohti rauhallisempaa hammashoitoa ja varaa aika maksuttomaan 30min puhelinkeskusteluun tilanteestasi.
Hypnoterapia tarjoaa lempeän ja yksilöllisen tavan havainnoida, ymmärtää ja käsitellä hammashoitopelkoon liittyviä tunteita ja vahvistaa turvallisuuden tunnetta sekä oppia säilyttämään turvan ja hallinnan tunne koko hammashoidon ajan, ajanvarauksen pohtimisen hetkestä aina hammashoitotilanteeseen ja sen päättymiseen asti.
Miten hypnoterapia voi auttaa hammashoitopelossa?
Hypnoterapiassa hyödynnetään esimerkiksi rentoutumista, keskittymistä ja mielikuvatyöskentelyä. Hypnoosissa voidaan vahvistaa esimerkiksi rauhoittavien ja turvallisten mielikuvien, ja niiden tuomien kokonaisvaltaisten kokemusten heräämistä ja havaitsemista myös ennen jännittävissä tai pelkoa herättäneissä tilanteissa. Hypnoosityöskentelyllä voidaan myös vahvistaa hallinnan kokemusta ja sinussa olevien voimavarojen käyttöä, jolloin pelkoa herättäviä ajatuksia ja reaktioita voidaan sekä tutkia paremmin että muuttaa sinulle tässä elämän hetkessä todenmukaisempaan ja hyödyllisempään muotoon. Mielikuvatyöskentelyn avulla voidaan myös kohdata vanhoja pelkoa herättäneitä ajatuksia ja muistoja ,ja niiden sisältämää tunne- ja kokemusmaailmaa voidaan muuttaa siedettävämpään muotoon, häivyttää tai neutraloida. Hypnoterapiassa voidaan myös käsitellään pelon aiheuttanutta alkuperäistä tapahtumaa, mikäli sellainen on, siten, että sen vaikutus nykyhetken kokemuksiin ja ajatuksiin heikkenee.
Hypnoterapiatyöskentelyn tavoitteena voi olla esimerkiksi
- Jännityksen ja ahdistuksen lievittäminen ennen hammashoitoa aikaa varatessa, hammashoitoaikaa odottaessa ja hoidon aikana.
- Turvallisuuden ja hallinnan tunteen vahvistaminen, jotta hoitotilanne tuntuisi vähintäänkin siedettävältä, jopa tilanteeseen nähden mukavalta, ja turvan ja hallinnan kokemuksen voisi säilyttää koko hoidon ajan.
- Aiempiin kokemuksiin liittyvien epämiellyttävien ja ahdistavien tunteiden ja kokemusten käsittely omassa tahdissa.
- Omien rauhoittumiskeinojen löytäminen ja oppiminen.
- Luottamuksen vahvistaminen omiin kykyihin säädellä omaa olotilaa ja kokemusmaailmaa sekä kohdata hammashoitotilanne rauhallisesti.
Hypnoterapiatyöskentely tapahtuu yhteistyössä asiakkaan kanssa hänen yksilöllistä tahtiaan kuullen ja kunnioittaen. Voit ilmaista omat toiveesi, rajasi ja tarpeesi koko prosessin ajan.
Sinä etenet omassa tahdissasi
Hammashoitopelko voi näkyä eri ihmisillä eri tavoin. Yhdelle vaikeinta on ajan varaaminen ja vastaanottopäivän odottaminen, toiselle oman vuoron odottaminen odotustilassa tai hoitotuoliin asettuminen, puudutus tai poran ääni. Joskus pelko on niin voimakasta, että hammashoitoa on lykätty vuosia.
Sinun ei tarvitse osata selittää pelkoasi tai ymmärtää sitä eikä sinun tarvitse olla valmis kohtaamaan kaikkia vaikeita tilanteita heti.
Hypnoterapiassa lähdetään liikkeelle sinun kokemuksistasi ja siitä, mikä tuntuu sinulle tärkeältä. Tavoitteena on löytää keinoja, jotka tukevat juuri sinua ja auttavat rakentamaan vähitellen luottamusta hammashoitoa kohtaan.
Hypnoterapia hammashoidon tukena
Hypnoterapia voi täydentää hammashoitopelon hoitoa ja auttaa valmistautumaan tuleviin vastaanottokäynteihin. Se ei korvaa tarpeellista hammashoitoa ja hammashoidon yhteydessä käytävää pelosta keskustelua tai sen huomioon ottamista eikä sen avulla voida taata pelon täydellistä poistumista. Pääsääntöisesti hypnoterapia auttaa useimpia hammashoitopelon laantumisessa. Tarvittaessa rinnalle voidaan suunnitella ja ottaa muita hoitokeinoja esimerkiksi lääkkeellisiä hoitokeinoja yhteistyössä hammashoidon ammattilaisten kanssa.
Ja tiedäthän, että sinun ei tarvitse jäädä pelkosi kanssa yksin tai koittaa pärjätä itsekseen vaikean ja joskus tuskallisenkin olotilan kanssa. Muista, että sinun kokemuksesi on tärkeä ja apua pelkoon on saatavilla.
